keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Onnellisuuspläjäys

Ihana, ihana aurinko ja ihana kevät!

Heti huomaa muutoksen omassa mielialassa kun päivä päivältä lähestytään kevättä :) Eilen täällä oli vielä huono sää, vähän väliä pyrytti vaakatasossa lunta eikä paljoa tehnyt mieli ulkoilla. Tänään sitten heti aamupalan jälkeen aloin priiffata Viiviä tulevaan ulkoiluun. Kerroin ääneen suunnitelmani; tänään ei sit oteta sulle pulkkaa eikä Stigaa mukaan lenkille vaan käydään vähän kävelemässä yhdessä. Valmistauduin vastaväitteisiin mutta yllätyksekseni taapero totesi suunnitelmani olevan "hyvä ajatus" :) Aikataulu petti jälleen pahasti mutta selvittiiin kuitenkin hyvillä mielin kaikki ovesta ulos. Rattaita hakiessani muistin vielä perustella Viiville miksei oteta hälle kulkupeliä mukaan. Aurinko on näet sulattanut täältä jo vähän asfalttia näkyviin!

Eevi matkustaa jo rattaissa :)


Ensimmäinen vastalause tuli n. 3 minuutin kävelyn jälkeen. "Minä jään tähän, en jaksa kävellä!" kuului topakka ilmoitus neiti kaksjapuoliveen suusta. Normaalitilanteessa vähän väsyneenä olisin varmaan tässä kohtaa hermostunut jo ensimmäisen kerran ja käskenyt sitten jäädä siihen. Jotenkin tuo kevätaurinko pehmittää päätä ja ilmeisesti myös hermoja koska pienen asiallisen neuvottelun jälkeen jatkettiin hyvillä mielin matkaa. Seuraava oletettu kriisi tuli pari minuuttia myöhemmin kun Viivi lähti juoksemaan alamäkeen ja kaatui mahalleen. Mitä tapahtuikaan? Muikkeli nousi nauraen ylös hangesta ja lähti uudelleen viipottamaan kamalaa vauhtia mäkeä alas :D Tällä kertaa kuulo kuitenkin toimi ja vauhti hidastui kävelyksi. Kolmatta kriisiä pukkasi heti mäen loppupäässä kun olisikin pitänyt saada jäädä laskemaan pyllymäkeä siihen ainoaan kohtaan mäkeä joka oli hiekoitettu pikkukivillä. Tunsin jo pienen ärsytyksen kipuavan mieleeni; "älä laske siitä kivien kohdalta! Ei siinä luista ja haalari menee rikki." Samalla hetkellä muistin vähän aikaa sitten lukemani artikkelin joka koski lapsen uhmaikää ja siitä selviytymistä. Siinä oli lause joka auttoi selviämään tästäkin tilanteesta: valitse taistelusi. Ihan jokaiseen kädenvääntöön uhmaikäisen taaperon kanssa ei kannata eikä edes hyödytä lähteä. Siinä sitten katselin kun Viivi laski onnellisena mäkeä pikkukivien raastaessa haalarin takamusta riekaleiksi. Viivi nauraa räkätti ääneen jolloin huomasin hymyileväni itsekin. Ihan kun se haalari nyt tuosta menisi rikki. Pääasia, että toinen on onnellinen.

Mulla oli koko ajan suunnitelmissa, että kokeilen tänään ekaa kertaa pitää Eevin hereillä aamu-ulkoilun ajan. Haaveilin, että tytöt nukkuisivat sitten pitkästä aikaa yhtä aikaa kunnon päikkärit. Koska aikataulu tosiaan petti jälleen ihan huolella, painuivat pienet silmät tuon mäenlaskuepisodin jälkeen väkisin kiinni. Hetken ajan yritin keksiä kaikki keinot pitää Eeviä hereillä mutta uni vei väkisin voiton. Kirosin mielessäni suunnitelmani epäonnistumista. Se niistä yhtäaikaisista päiväunista sitten. 
Hammasta purren jatkettiin matkaa. Viivi juoksenteli innoissaan ja rymysi kainaloita myöten lumihangessa.  Tytöstä näkyi kilometrien päähän onnellisuus kirmailla päättömästi kevätauringossa välillä tahallaan kaatuillen. Lenkkimme kulki puistoon johtavan polun ohi. Kauhistelin jo mielessäni kuinka Viivi kohta keksii haluta juuri tuonne kyseiseen puistoon leikkimään. Polulla oli metritolkulla lunta, puistoon pääseminen on talvisaikaan valittavasti melkein mahdotonta. Viivi seisahtui tien varteen ja tovin tuumaili hillittömän kokoisia lumikasoja jotka on (onneksi) työnnelty traktorilla tukkeksi polun alkupäähän.
"Ääääitiii! Saanko mennä leikkimään tuonne???" Oli aivan tyyni ilma, aurinko oikein porotti pilvettömältä taivaalta juuri sopivasti sille kohtaa ja Eevi vaikutti olevan täydessä unessa rattaissa. En keksinyt yhtään järkevää syytä kieltäytyä.

Siinä vierähtikin sitten seuraavat 45 minuuttia. Viivin riemua ja touhua seuratessani tajusin olevani todella onnellinen. Onnellisuus ja kiitollisuus oikein jysähtivät tajuntaani. Meillä oli kaikki aika maailmassa pysähtyä kesken lenkin siihen lumipenkkaan leikkimään. Pitäisi pysähtyä useamminkin! Olen ollut kotona kahden lapsen kanssa nyt vähän yli 5kk. En tiedä mistä se johtuu mutta elämä on tähän asti tuntunut suorittamiselta. Olen ollut väsynyt ja vähän ärtynytkin harva se päivä enkä ole välillä tuntenut oloa omaksi itsekseni. Joko tuo aurinko tosiaankin vaikuttaa mielialaan tai sitten vaan taas muistin pysähtyä ajattelemaan elämää. Ainaisen valittamisen sijaan mietin, että meillä on ihanat ja terveet lapset. Tytöt kasvavat ja kehittyvät joka päivä, meillä ei ole enää pikkuvauvaa. Siinä kun tarkemmin pohdin asiaa niin en edes keksinyt mitään mistä valittaa. Kaikki on oikein hyvin, arki on alkanut rullata ilman suurempia ongelmia ja parisuhdekin on hyvällä mallilla vauvavuoden haasteista huolimatta. Paljon on asioita joita voisi haluta. Haluamisen sijaan koitan keskittyä siihen mitä minulla ja meillä jo on. Iloita niistä ja olla niistä asioista kiitollinen. 





45 minuutin päästä jatkettiin matkaa. Siinä matkalla kerettiin ottaa mm. juoksukisat ja toteuttaa lapsityövoimaa kun Viivi halusi työntää Eeviä loppumatkan kotiin.

Sisällä jälkikasvulla olikin sitten jo kiljuva nälkä. Eevin syömisestä ei meinannut tulla mitään kun hän on nyt oppinut juomaan itsenäisesti pillipullosta. Siinä kohtaa olisi voinut ärsyttää syömättömyys mutta sen sijaan iloittiin kolmestaan Eevin uudesta taidosta :)

Tämä päivä oli hyvä muistutus siitä, että välillä on hyvä pysähtyä arjen keskellä. Pysähdy ja mieti kaikkia niitä ihania asioita joita sinulla on elämässä. Unohda hetkeksi haluta enemmän tai parempaa ja kiitä olemassaolevista asioista. 

Minä lupaan nauttia ajasta jonka saan viettää lasten kanssa kotona. Huonojen öiden jälkeen haluan olla kiitollinen, että voidaan hyvällä omallatunnolla olla päivä kotona ilman sen suurempia suunnitelmia. Ennenkuin huomaankaan, koittaa paluu töihin ja ikävöin näitä päiviä kotona. Me pysähdytään jatkossakin lumipenkkoihin leikkimään. 

PS: tytöt nukkuivat yhtäaikaa parin tunnin päikkärit ;)


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Mom of two

No mutta! Edellisestä postauksestahan on vierähtänyt tovi. Viimeisimmässä postauksessa odottelimme kovasti Viivin pikkusiskoa saapuvaksi ja kerrottakoon, että juuri tämä kyseinen pikkusisko on syy jonka takia kirjoitteluun ei ole liiemmin ollut aikaa :D Nyt kun elämä alkaa pikkuhiljaa olla jälleen suht stabilissa tilassa, oli hyvä hetki kaivaa läppäri pölyvuoren keskeltä ja aloittaa näppäily! Pikkusiskon lisäksi on ollut hieman teknisiä vaikeuksia mutta nyt on all good everything ja porskuttakaamme entistäkin ehompana eteenpäin.

Tuo kauan odotettu pikkusisko on nyt neljän kuukauden ikäinen. Nämä neljä kuukautta ovat olleet ihanaa ja antoisaa aikaa vauvakuplassa. Ihan ruusuilla tanssimista tämä aika ei ole ollut; lapset ovat sairastelleet ja vauvavuoden rankkuus on läväyttänyt avokämmenellä päin näköä, jälleen kerran. Ihan hirmu selkeitä muistoja minulla (eikä isimiehelläkään) ei Viivin vauvavuodesta ole vaikkei se itsessään miten erityisen rankka ollutkaan. Aika on mitä ilmeisemminkin vaan kullannut muistot ja löydänkin itseni lähes päivittäin pohtimasta, että oliko meininki Viivinkin vauva-aikaan tämmöistä. Nukkuiko Viivikin näin huonosti? Millon Viiville tulikaan ekat hampaat? Miten ja millä aloitettiin kiinteät? Minkä ikäisenä Viivi oppi kääntymään? Entäs ryömimään?

Kuten isosiskoa, pikkusiskoakin odoteltiin yli lasketun ajan. Laskettu aika oli tällä kertaa 18.lokakuuta ja yli mentiin niin että heilahti ! 
Maanantai aamuna 23.lokakuuta heräsin aamuyöllä kummalliseen tunteeseen. En sen kummemmin reagoinut jomotteluihin, olihan raskausaika ollut täynnä vaikka minkälaisia kolotuksia ja jomotuksia. Koitin käydä uudestaan nukkumaan ja hetken pyörittyäni sängyssä tajusin, että jomotukset tulevat säännöllisin väliajoin. Siinä huonolla matikalla laskin nopeasti yhteen 1+1 ja totesin jomotusten olevan säännöllisiä supistuksia! Muutaman tunnin päästä Ville lähti tapansa mukaan töihin ja minä jäin hermostuneena käppäilemään ympäriinsä etteivät supistukset lakkaisi. Näppäilin samalla neuvolaan tekstiviestiä tyyliin "taidan joutua perumaan tämän päiväisen aikani!". 
Aamupäivän mittaan supistukset voimistuivat ja alkoivat tulla säännöllisemmin. Kipu alkoi olla sellaista ettei enää hymyilyttänyt. Hälyytin Villen kotiin joka tyypilliseen tapaansa ei suurempia kiirehtinyt. Kotona kerkesi vaihtaa vielä talvirenkaatkin ennen kun lähdettiin näytille Kysille...
Heitettiin Viivi pikaisesti Villen siskolle hoitoon ja kurvattiin naisten akuuttiin. Luojan kiitos siellä ei ollut jonoja ja pääsin suoraan käyrille ja seurantaan. Suureksi pettymyksekseni kätilöt kertoivat ettei synnytys ollut vielä käynnissä. Olisihan se pitänyt arvata kun edellinenkin synnytys oli pitkä kuin se kuuluisa nälkävuosi. Jotain edistystä oli kuitenkin tapahtunut. Kätilöt käskivät pysytellä liikkeellä ja varsin savolaiseen tyyliin ilmoittivat, että "vauva syntyy joko tänään tai huomenna, tai saattaa mennä vielä useampikin päivä. Suattaa syntyä tai olla syntymättä.

Supistukset helpottivat päivän mittaan hieman mutta pahenivat huomattavasti iltaa kohden. Hälyytettiin Villen vanhemmat Viivin vahdiksi ja lähdettiin uudelleen kohti Kysiä. Tuossa vaiheessa kivut olivat jo niin suuret, että vähän taisi kyyneleet kihota silmäkulmiin. 
Jälleen pötköttelin käyrillä naisten akuutilla. Teki niin kipeää, että oksetti. Osastolla oli sen verran ruuhkaa, että päästiin suoraan odottelemaan synnytyssaliin, sille reissulle siis jäätiin. Mielessäni rukoilin ja anelin tämän synnytyksen olevan edes himpun nopeampi kun Viivin. Olihan se mutta tuskainen oli taival tälläkin kertaa.
Kivunlievityksenä sain ensin Oxanestia piikkinä käsivarteen. Kuten viimeksikin, lääke aiheutti lähinnä hyvän pössiksen! :D Kaikista pahimman kivun tunteen lääke turrutti mutta täysin kivutonta hetkeä en kokenut seuraavaan 2-3 vuorokauteen. Tälläkin kertaa meille sattui maailman ihanimmat kätilöt ja opiskelijat joilla riitti huumoria kuunnella meikäläisen ulinaa ja kiroilua. 
Uutena kivunlievityksenä sain kokeilla ammetta. Tuossa vaiheessa olin jo täysin koukussa ilokaasuun. Epäilin ammeen tehoa puoliääneen jolloin kätilö katseli minua ja kertoi, että ammeeseen saa ottaa mukaan ilokaasumaskin. En epäröinyt enää!
Olen sen verran nössö etten missään vaiheessa suunnitellutkaan lääkkeetöntä synnytystä. On näemmä ihan mun tuuria, että anestesialääkäri on muualla kiinni sillon kun pitäisi saada epiduraali :D Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain vihdoin vähän helpotusta puuduteesta. Toisin kun viime kerralla, puudute ei auttanutkaan enää niin tehokkaasti. Kaupanpäälliseksi iskikin jo tarve ponnistaa.

Ihan tarkkaa muistikuvaa minulla ei enää ole kuinka kauan ponnistusvaihe kesti, mutta varhain tiistai aamuna klo 04.32 hän sitten vihdoin saapui! Tuo kauan odotettu pieni ihana nyytti, Viivin pikkusisko. Tai ei ehkä sittenkään niin pieni. Painoa hällä oli 3410g ja pituutta 50cm. Melkein puoli kiloa ja kaksi senttiä isompi kun siskonsa! Ei siis ihme, että meitsille tuli 2.asteen vaurioita ja paraneminen kesti vähän pidempään kuin viimeksi :D 



Hello there, love!
Lapsiluvusta sanottakoon sen verran, että never again. Ei enää raskauksia, eikä synnytyksiä. 2 lasta on meille just sopiva! :) 
Vauveli syntyi siis tiistaina 24.10 raskausviikoilla 40+6, eli 6 päivää mentiin yli. Ei onneksi kymmentä päivää niin kun edellisellä kerralla! Sairaalassa oleminen oli edellen ihan kamalaa. Kotiin päästiin onneksi jo torstaina, jos en ihan väärin muista.  Viivi suhtautui aluksi hyvinkin neutraalisti uuteen tulokkaaseen. Kun sitten ajan kanssa kotona ihasteltiin pikkusiskoa, kuuluikin hyvin pian "rakastan sinua siksovauva". Sisarusrakkaus :)


Heti isosiskon vastuullisissa tehtävissä :)

Kotiutumisen jälkeen olikin jo aika suunnitella ristiäisiä. Oli aika iso työ varoa, ettei käytetty vauvan oikeaa etunimeä Viivin kuullen. Ihan tuohon hölösuuhun ei voi luottaa, ettei olisi lörpötellyt nimeä kaikille :P
Vihdoin 2.12 koitti ja pikkusisko sai nimekseen Eevi. Nimellä ei ole sen kummempaa tarinaa; se kuulosti kivalta ja natsaa mukavasti yhteen Viivin kanssa :)

Juhlakalua hieman jo väsytti tässä vaiheessa suurta päivää.

Elämä kahden pienen lapsen kanssa on yllätyksiä täynnä. Vaikka ollaankin oltu paljon kotona, tuntuu ettei yksikään päivä ole kuitenkaan samanlainen kun eilinen. Eevi on vielä niin pieni, että jokainen päivä on arvoitus. Juuri kun luulen ymmärtäväni lastani vähän ja luulen olevani kärryillä hänen rytmistään, heittää tuo pieni ihminen kaiken aivan päälaelleen. Olenkin koittanut opetella olematta turhia stressaamatta asioista ja aikatauluista, mennään nyt miten sattuu kun vielä voidaan :) 

Kuten aiemmin kirjoitinkin niin minulla ei ole hirveän montaa selkeää muistikuvaa Viivin vauva-ajalta. Nyt olen kuitenkin tajunnut sen kuinka helppoa sen yhden lapsen kanssa olikaan! Tähän väliin kehoittaisinkin kaikkia teitä, joilla on vaan se yksi vauva tai isompikin lapsi, nauttimaan! Voin nimittäin kertoa, että sitten kun on sisaruksia niin on melkoinen tasapainoittelu saada huomio ja aika riittämään useammalle. Ainakin vielä tälleen näin pienen kanssa kun toinen on ihan täysin riippuvainen vanhemmistaan eikä välttämättä viihdy välillä esim. hetkeäkään itsekseen... :D Tiedostan kyllä, että kyllä tämä joskus tästä helpottaa. Aikalailla on saanut unohtaa sen kuuluisan oman ajan, en edes muista milloin olisin kattonu telkkarista jotain omaa ohjelmaa sillä tavalla, ettei sitä olisi ensimmäisen 10min aikana keskeytetty miljoona kertaa. Tosin välillä tässä on niin väsynytkin, ettei ohjelmista paljoa mieleen jäisikään.

Joo hei väsymys! Se(kin) on kyllä saanut tässä viimeisen neljän kuukauden aikana ihan uuden mittakaavan. Muutama paremmin nukuttu yö on kyllä joukkoon mahtunut mutta ne ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Etäinen muistikuva on, että tuo esikoinen taisi olla ihan yhtä huono nukkumaan. Kovasti olen koittanut miettiä milloin se Viivin kohdalla helpotti. Rehellisesti sanottuna ei aavistustakaan. Onneksi se kuitenkin joskus helpottaa, toivottavasti.
Päiväunet meillä aiheuttaa ehkä sen suurimman kriisin. Eevi kun ei oikein tykkää sisällä nukkua päivisin eikä välillä ulkonakaan. Siihen päälle tytöt nukkuvat lähestulkoon joka päivä unet ristiin. Eevi menee nukkumaan ja herää just kun Viivi menisi unille. Sitten kun Viivi herää niin on taas Eevin vuoro mennä unille. Nykyään kyllä Viivin päikkärit on semmosta tappelua ja sirkusta, että saa nähdä joko ne taas skipataan. Toivottavasti tälläkin kertaa vain hetkellisesti...

Eevi on aivan ihana tyyppi! Pääasiassa todella hyväntuulinen hymytyttö. Nyt on joku 4kk kriisi, että himpun enemmän tuntuisi joku ottavan kaaliin, aika usein päivien mittaan. Lähestulkoon yhtä temperamenttiselta hän vaikuttaa kun siskonsa. Veikkaan, että saadaan heittää romukoppaan haave vähän lauhkeampi luonteisesta lapsesta. Saa nähdä, aika näyttää!
Eevi vaikuttaisi olevan vähän enemmän minun kaltainen, Viivi kun on täysi kopio isästään kaikin puolin. Siinä missä Viivi on aamulla silmät auki saatuaan sata lasissa valmis toimimaan, tykkää Eevi köllötellä äitin kainalossa ihan kaikessa rauhassa jokellellen ja väläytellen ihaninta (vielä) hampaatonta hymyään. Eevi on myös hidas herääjä, samalla tavalla kuin minäkin. Itku pääsee jos joku alkaa liian äkkiä riehumaan tai tulee liian äkkiä iholle :D 
Eevi on juuri semmoinen vauvan pyöreä pullukka kun vauvan pitää ollakin! Typy on nyt suunnilleen saman kokoinen kun Viivi oli 7-8kk iässä. Täytyy tosin muistaa, että Viivi on aina ollut ja on edelleen ikäisekseen pienikokoinen. Neuvolan tätiä lainatakseni Viivi kasvaa "keijukäyrillä" omaan tahtiinsa kun taas Eevi menee "standardi vauvana" nollakäyrillä. Tässä on ollut itselläkin vähän totuttautuminen isompi kokoiseen vauvaan :D Hieman huvittaa laitella FB-kirppareille vaatteita myyntiin Eevin jäljiltä kun ne samat vaatteet on menneet Viiville vielä paljon, paljon vanhempana!









Eevi osaa kääntyä kummankin kyljen kautta mahalleen. Masulta takaisin selälleen kääntyminen ei vielä onnistu kun vahingossa. Masullaan neiti viihtyy vaihtelevasti pitkiäkin aikoja. Usein palaa käpy kun ei hirveästä huitomisesta ja potkimisesta huolimatta pääse vielä eteenpäin. Eevi on maistellut kiinteitä ja luulen ettei tämän kaiffarin kanssa ole ongelmia ruokailussa :D Sen verran hyvin eväs uppoaa. Eilen pääsi itku kun pistin päärynäsoseen takaisin jääkaappiin...



Vaikka tämä meidän uusi arki onkin rankkaa, en silti vaihtaisi yhtäkään päivää pois. On mieletöntä seurata vierestä näiden kahden koko ajan kehittyvää suhdetta. Sisarusrakkaus on ihan oma lajinsa! Odotellaan kovasti, että Eevistä kasvaa leikkikaveri Viiville. Odotellaan myös kovasti kevättä ja  kesää, että päästäisiin kunnolla ulkoilemaan.




tiistai 3. lokakuuta 2017

Bloglovin!

Follow my blog with Bloglovin

Babyshowerit!

Harvoin on tässä 28 vuoden aikana ollut tilanteita joissa olisin jäänyt aivan täysin sanattomaksi. Rasti seinään sillä sunnuntaina oli sellainen hetki!
Meillä oli pitkästä aikaa sellainen viikonloppu, että kalenteri näytti tyhjää. Lopummalla viikkoa haaveilin ääneen ravintolaruuasta ja kävikin ilmi, että Ville oli suunnitellut meille pienimuotoisen treffi-illan lauantaille :) Käytiin syömässä himoitsemaani ravintolaruokaa Kuopiossa Bowling Dinerissa ja jälkkärin jälkkäriksi haettiin isot pussit irtokarkkeja. Treffit mun makuun siis ;) Mihinkään suuriin treffi aktiviteetteihin musta ei kyllä enää ole, siihen malliin taas sukkapuikkoili matkalla raflasta autoon, että piti ihan jo valmiiksi päätä huimaavaa vauhtia hidastaa.
Sunnuntaina pohdiskelin jälleen ääneen, tällä kertaa mielessä se ikuinen kysymys; "mitä tehtäis?" Sattumalta puhelimeeni kilahti viesti ystävältä, että heilläpä ois herkkujämiä viikonlopun juhlista jos maistuis. Kuten ehkä jo on käynyt ilmi, hirvittävän kauan tätä kööriä ei tarvitse ruuan tai herkkujen perään houkutella :) 
Hurautettiin Kuopioon ja hyvinkin pian kävi ilmi, että mua oli vedetty höplästä ihan 6-0. Perillä odotti läjä ihania ystäviä jotka olivat kuulema jo loppukesästä asti suunnitelleet kyseistä ylläriä! Ville lähti uhkarohkeasti Viivin kanssa HopLoppiin riekkumaan ja minä jäin nauttimaan laatuajasta huippumuijien kanssa :) Koolla oli läheisimmät ystäväni, niin vanhemmat kuin vähän uudemmatkin ystävät. Myös kauemapana asuvat olivat saapuneet paikalle ja tämä lämmitti sydäntäni erityisesti. Ihan kaikki kutsutut eivät päässeet paikalle mutta olivat siitäkin edestä hengessä mukana. Siinä nauttiessani ystävieni seurasta tajusin, että siinä ne on. Minun luottoystäväni. Kaikki ne jotka on niitä kaikista lähimpiä ja tärkeimpiä. Oikea ydinporukka. Parhautta! Nämä kaikki naiset ovat erilaisia mutta tulevat saumattomasti toimeen isompanakin porukkana ja ainakin minulle välittyi sellainen olo, että kaikki viihtyivät ja kaikilla oli aidosti kivaa :) Iso kiitos kaikille teille ja kuulema suurimmalle stressaajalle, Villelle. :)







torstai 28. syyskuuta 2017

Täysiaikainen vauva ja viimehetken vastoinkäymiset

Hihhei! Niin se vaan tuli eilen täyteen rv 37+0 :) Vauva on nyt siis virallisesti täysiaikainen eikä enää esteltäisi jos vauva päättäisi tulla maailmaan. Toisaalta saisi alkaa jo tulla mutta annetaan hänen nyt kasvaa ja kehittyä viimeisetkin hetket ihan rauhassa. TO DO-lista alkaa olla ruksailtu viimeistäkin kohtaa myöten yli, sitten tosiaan vaan odotellaan.

Tänä aamuna mulla oli neuvola. Mulla on ollu Viivin raskaudesta asti tapana ottaa aina aamun ensimmäinen vapaa aika ja yleensä se on jo klo 8. Kuten viime postauksessa kirjoittelinkin niin V on alkanut enemmän ja vähemmän säännöllisesti skippailla noita päikkäreitä. Päikkäreiden poisjäännin myötä neiti on nyt nukkua huidellut aamuisin lähemmäs yhdeksää, haaaalleluja! Vähän siis harmitti kun tänäänkin oli aika neuvolaan jo klo 8 kun joutui herättelemään pienen kesken unien :/ Onneksi V on isänsä kaltainen aamuvirkku ja on heti silmät auki saatuaan valmis toimintaan! 

Neuvolakamut


Vauvalla ja mulla on kaikki edelleen varsin mallikkaasti :) Verenpaineet matalat niin kun aina, hemoglobiini ihmeellisen hyvä ja vauva vilkas sekä liikkuvainen tyyppi. Painoa on tullut maltillisesti (onneksi!), kaiken kaikkiaan nyt +9kg. Viivistä tuli +15kg joten täytyy olla tähän tyytyväinen :) Vielähän tässä on toki aikaa kerryttää jos menee laskettuun aikaan tai yliajalle mutta enpä tällä rundilla ole ihan hirveästi jaksanut stressata.
Mietiskelin eilen nukkumaan ruvetessa vauvan asentoa. Tähän asti kaikki vauvan liikkeet on tuntunut paljon selvemmin tossa vasemmalla puolella mutta eilen illalla vauvalla oli ilmeisesti hikka ja se tuntuikin oikealla ylhäällä kyljessä! Vauva on jo tovin majaillut raivotarjonnassa, eli pää alaspäin. Onneksi tänään selvisi, että niin siellä majaillaan edelleen :) Vauvan pää on kuulemma jo todella alhaalla ja kiinnittynyt napakasti, lähtökuopissa toisin sanoen. Mietinkin yksi ilta, että tunsinko vauvan laskeutumisen ja kiinnittymisen. Neuvolatädin mukaan on voinut olla täysin mahdollista! Etäinen muistikuva on, että Viivinkin pää kiinnittyi näillä viikoilla ja ylihän se meni että heilahti... V syntyi raskausviikoilla 41+5 eli melkein 2 viikkoa yli lasketun ajan. Jospa pikkusisko olisi edes vähän hätäisempi ;)

Mulle iski sopivasti tälleen vielä viime metreillä ihan jäätävä flunssa! Nenä on aaaivan tukossa ja tänä aamuna tuntui kurkkukin kipeältä :( Olisin kyllä pärjännyt tän loppuajan ilmankin...

rv 37+0

Alkaa olla ihan tarpeeksi iso...

Varamamma
"Äitii! Kattomaan veneitäää!"



tiistai 19. syyskuuta 2017

Syksyfiiliksiä

Täällä mä istun, kuppi vadelmanlehtiteetä kädessä ja huokailen. Huokailen siksi, että nukuin huonosti. Huokailen siksi, että 2-vuotias pyörii juniorituolissaan kun väkkärä ja syöttää juustot leivän päältä koiralle. Huokailen siksi koska ulkona sataa ja lämpömittari näyttää enää vain muutamaa plusastetta. Perus syksyfiilikset siis! Mulla on aina ollut taipumusta synkistellä syksyn tullen. Onneksi nykyään elämässä on niin paljon kaikkea, ettei ehdi masistelemaan :)

Raskaus on edennyt siihen pisteeseen, että loputon väsymys on vaihtunut unettomuudeksi. Siinä missä vielä pari viikkoa sitten olisin voinut nukkua päivät ja yöt läpeensä, menee nyt varsinkin yöt hyöriessä ja pyöriessä äärettömän tukalan olon kanssa. Vartalotyynystä on edelleen onneksi vähän apua, ilman sitä en nukkuisi varmaan minuuttiakaan. Tällä kierroksella on myös ollut paljon enemmän vaivaa ns. sukkapuikkosupistuksista / kivuista kun Viivin aikaan. Viimeksi eilen teki niin kipeää, että tavarat tippuivat kädestä ja oli pakko pysähtyä puuskuttamaan kivun läpi. Googlailin eilen ennen nukkumaanmenoa näitä kipuja, joillekin ne olivat aiheuttaneet paikkojen avautumistakin! :o Onneksi on neuvola ensi viikolla, jospa sinne asti selviäisi. Onneksi valtaosalle tämän tyyppiset kivut ovat vaan olleet loppuraskauden riesa ilman sen suurempia vaikutuksia. Vaikka on kaiken maailman kipuja ja vaivoja niin en ihan vielä haluaisi synnyttää! :D Aika on tainnut kullata muistot, pikkuhiljaa tässä alkaa muistua mieleen minkälainen rumba se oikeasti onkaan...
Raskausviikkoja on kasassa tänään 35+6 ja äippäloma alkoi viime keskiviikkona. Eka viikko menikin järjestellessä Viivin 2v synttäreitä ja muutenkin kalenteri oli buukattu heti ihan tukkoon.

Viivi täytti 2-vuotta tiistaina 12.9! Äitin ja isin pienestä on kasvanut itsepäinen, päiväunia nukkumaton, aurinkoinen, huumorintajuinen ja varsin vahvatahtoinen iiiiiiso tyttö, kuten hän itse asian ilmaisee :) Nyt kun tutin ja pinnasängyn oheella on heivattu syöttötuolikin historiaan, ei auta kun myöntää ettei meillä ole enää helppo vauva joka myöntyy toisten käskyihin ja pyyntöihin. Sen sijaan meillä on kaksivuotias, joka tietää tasan mitä tahtoo ja varsinkin sen mitä ei tahdo. Hyvin varmoin elkein hän myös ilmaisee sen, ettei aio noudattaa käskyjä ja pyyntöjä ei ekalla, eikä välttämättä vielä viidennelläkään kerralla. 
Juuri äsken pyysin, ettei siirtelisi suurinta synttärilahjahittiään, prinsessatelttaa, ympäriinsä. Mitä näen nyt kun katson tästä keittiön pöydän äärestä olohuoneeseen? Jättimäisen, pinkin prinsessateltan keskellä olohuoneen mattoa. Teltassa istuu ilkikurisesti hymyilevä taapero katsomassa Muumeja. No, ketäpä se teltta loppupeleissä tuossa häiritsee? Onpahan onnellinen lapsi eikä ole tapahtunut sen suurempaa vahinkoa :D Vaikka kuinka mennään sillä metodilla, että äitin ja isin sana on laki, on välillä pakko joustaa. Itse hlökohtaisesti tykkään ja haluan antaa lapselle vaihtoehtoja joista valita jatkuvan ein jankuttamisen sijaan. Kaksivuotias on kuitenkin jo sen verran iso, että kykenee tekemään pieniä valintoja elämässään. :)





Se siitä lapsenkasvatusfilosofiasta, tässä kuvia viikonlopun juhlista!

"Viivi leipoo munia!"

Minni Hiiri-teemalla mentiin. Kiitos Pialle kakuista!







Toisen juhlapäivän prinsessa :)


Hänen korkeutensa linnansa edustalla :)


Juhlat olivat tosi onnistuneet! Oli ihana nähdä kaikkia läheisiä saman viikonlopun aikana :) Viivillä riitti leikkikavereita ja neiti paistatteli kyllä huomion keskipisteenä :) Sunnuntain Viivi jaksoi juhlia jopa ilman päiväunia, kyllä yöunet sitten maittoi! Tämä alkuviikko onkin mennyt itse kullakin palautuessa bileistä. Jonkin sortin syysflunssa yrittää rantautua meille, senkin takia on ollut hyvä ottaa vähän iisimmin. 

Nyt hörppään teeni loppuun ja lähden neuvottelemaan Viivin kanssa tämän sadepäivän ohjelmasta :) Jännityksellä odotellaan kauanko tässä ollaan yhdessä kasassa!

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Lomareissulla

Meidän poppoo kävi reilu viikko sitten kesälomareissulla Helsingissä ja Tallinnassa! Meidän piti siirtää reissua noin viikolla koiranhoitohommien takia, toisaalta ihan hyvä koska tuolloin alkuperäisenä ajankohtana mulla oli liitoskivut pahimmillaan...

Päädyttiin lähtemään reissuun jo sunnuntaina vähän extempore koska satuttiin saamaan Miina jo hyvissä ajoin hoitoon :) Starttailtiin pikkuhiljaa aamupalan ja viime hetken pakkaamisen jälkeen matkaan sillä idealla, että Viivi saisi sitten pikimmiten ruveta unille autossa. Viivi sattuikin heräämään sopivasti vähän normaalia aikaisemmin ja nukahtikin sitten nopeasti kun pistäydyttiin vielä kaupasta matkaeväät :) 

Pysähdyttiin tuttuun tapaan Kuortin ABC:llä pissi- ja ruokatauolle. Apsilla on iso leikkipaikka joten Viivikin pääsi kunnolla jaloittelemaan. Anna Puu sattui meidän kanssa yhtäaikaa jonoon! Meitsi kunnon julkkisbongarina tietty huomasin jo heti ovesta sisään päästyäni Egotrippi-yhtyeestä tutun Knipin ja lyhyellä matikalla päättelin jonkun muunkin muusikon olevan myöskin paikan päällä :) Anna oli ihan yhtä kaunis meikittömänä siviilinä kuin vaikkapa viimeisen päälle laitettuna telkkarissa ja paljon lyhyempi kun mitä olin jostain syystä kuvitellut! Ja koska olen utelias luonne, Googlettelin aikani ja tulin siihen tulokseen, että Anna bändeineen oli tulossa Kainuun Musiikkijuhlilta kohti Helsinkiä Narinkkatorille keikalle ;)

Majoituimme Helsingin päässä Sokos hotelli Pasilassa. Hotellissa oli todella mukava henkilökunta ja pienin majoittuja oli ihanasti huomiotu koko reissun ajan :) Hotelli oli siisti, suhteellisen lyhyen välimatkan päässä kaikesta äksönistä ja aamupalakin oli varsin bueno!

Viivi tarttui samantien luuriin ja kokeneemmankin reissaajan tavoin koitti soitella respan tädille.
Häshtäg LOMA.

Oltiin sen verran hyvissä ajoin kerrankin ensimmäisessä kohteessa, että päätettiin nopean siistiytymisen jälkeen lähteä vielä käymään Korkeasaaressa. Jostain ihmeen syystä en ole itse päässyt koskaan aiemmin Korkeasaaressa käymään joten ainakin kahdelle kolmesta reissu oli ensimmäinen laatuaan :)
Tiedostin jo etukäteen, että luvassa on paljon kävelyä. Hymy hyytyi entisestään kun Ville ohimennen kertoi, että parkkipaikalta pitäisi kävellä vielä melkoinen matka ennen kuin päästäisiin koko paikkaan. Kivasti sattui vielä oikein lämmin päivä tälle mammalle lyllertää... No mutta, hitaasti mutta varmasti on tässä viime aikoina ollut muutenkin liikkumiseeni käypä lausahdus! Onneksi sain työkaveriltani ennen reissua lainaan raskausajalle tarkoitetun tukivyön, ilman sitä ei tule matkojen kävelystä enää oikein mitään.  Onneksi eläintarhassa oli paljon penkkejä ja jätskikioskeja joilla huilia :)


Matkamuistoksi tiikeri check!

Lämpimän sään takia suurin osa eläimistä pysytteli harmillisesti piilossa, onneksi tärkein tuli kuitenkin nähtyä!


 



Tosiaan valtaosa eläimistä pysytteli piilossa varjoissa päiväunilla meidän kierroksen aikaan :/ Lopulta tultiin siihen tulokseen, että kierrellään katsomassa vaan ne eläimet jotka suuremmalla todennäköisyydellä olisivat esillä. Vielä hetki siitä eteenpäin ehdotin, että jos kierreltäisiin vaan katsomassa ne eläimet joita oikeasti olisi kiva nähdä :D Alkoi meinaan jalat turvota ja kroppa muutenkin ilmoitella levon tarpeesta. 
Ikuisuudelta tuntuneen kävelymatkan jälkeen päästiin vihdoinkin takaisin autolle. Matkan aikana kerkesimme pohtia päivällis / iltapala-asioita, ruuan ystäviä kun ollaan :) Kun kotikaupungin ulkopuolella reissaa, on mukava syödä vähän muidenkin kun Mäkkäreiden evästä. Nopeahkon tuumaustauon jälkeen navigoitiin tiemme Helsingin ytimeen Friends And Burgersiin ja voin sanoa että oli kaiken vaivan väärti! Omnom :) Viivikin mussutti tyytyväisenä hotellilla burgeriaan.

Kiitos sinulle joka keksit take awayn.

Kevyen iltapalan jälkeen massut täynnä burgeria oli ihana heittäytyä suihkunraikkaana hotellin sänkyihin peitto- ja tyynykasaan!

Seuraavana aamuna suunnattiin aamupalalle. Kerrankin aikataulut antoivat myöden ja saatiin mukavan leppoisaan tahtiin syödä rauhassa ja pakkailla tavarat ennen kun oli aika kääntää nessut kohti Länsiterminaalia. Meitä oltiin etukäteen varoiteltu, että satamassa on nykyään ruuhkaisaa ja että kannattaa varata lähtöselvityksiin yms. siirtymisiin kunnolla aikaa. En tiedä vaikuttiko asiaan se, että matkustettiin arkipäivänä mutta ihan kaikessa rauhassa saatiin kiireettä hoitaa hommat kuntoon :) Hyvin jäi aikaa istuskella ja vaihdella kakkavaippoja ennen botskiin pääsemistä. 

Luojalle kiitos laivan isosta leikkinurkkauksesta! Kiitos myös ymmärtäväiselle isimiehelle joka kantoi minulle kahvia koittaessani saada kenkiä pois jalasta. Kiitos myös kaikille kanssamatkustajille sympaattisista katseista... :D Ylitys sujui leppoisissa merkeissä vuoroin leikkipaikalla istuskellen ja vuoroin shoppaillessa.

Pienen navigointi / kommunikaatiokatkoksen jälkeen pääsimme vihdoin Tallinnan päässä hotellille! Majoituimme Tallink Spa & Conference-nimisessä hotellissa joka oli sekin oikein viihtyisä :) Hotellissa oli oma pieni kylpylä jota päästiin testaamaan seuraavana päivänä.

Pakollinen reissupeiliselfie aka reissupötsi.





Eka ilta meni käppäillessä vanhassa kaupungissa. Käytiin syömässä ja vaan katsastelemassa paikkoja :)

Viivi ja "muodonvuoksi-laastari" koska äiti laastaroi varpaitaan.









Käväistiin nopsaan myös Viru-keskuksessa. Oltiin vaan sen verran myöhään liikenteessä, että shoppailut jäi lyhyeksi kun alkoi kaupat mennä pikkuhiljaa kiinni. Napattiin paikallisesta Ärrältä vettä ja namia mukaan hotellille.

Tiistaina käytiin tosiaan testaamassa hotellin kylpylä koko perheen voimin. Meillä oli suuria ennakkoluuloja mutta vain ja ainoastaan sen takia, että pikkuneiti ei tykkää käydä kotona edes suihkussa saati juuri muutenkaan pesulla. Asennoiduttiin siis siihen, että huutohan siellä tulee ja pikainen kastautuminen. Kuten lapsilla on tapana, Viivi yllätti meidät aivan täysin! Suihkusta V ei silläkään suunnalla maailmaa välittänyt mutta oli aivan innoissaan lasten altaassa :) Siellä hyppi menemään ja niin rohkeasti asteli poreittenkin sekaan kun semmosia välillä lasten altaaseen ilmestyi.  Huikea pikkumuija! 
Uinnin jälkeen lähdettiin massut kurnien etsimään ruokaa. Onneksi hotellin alakerrassa samassa rakennuksessa oli pieni ravintola ja kävipä ilmi että sieltäkin saa burgereita oikein viimeisen päälle! Kylläisenä oli hyvä koko köörin käydä päiväunille :) 


Päikkäreiden jälkeen hypättiin taksiin ja suunnistettiin yhteen Tallinnan suurimmista ellei suurimpaan ostoskeskuseen, Ulemisteen. Loppupäivä meni siellä kierrellessä ja yllättäen syödessä :P

Huikea BabyBack Ribs & BBQ ravintola. ISO peukku tälle paikalle!



Matka takaisin Suomen puolelle sujui hyvin pitkälti samoissa merkeissä kuin matka toiseenkin suuntaan :) Tällä kertaa shoppailtiin kotiinviemisiä ja tuliaisia, minä ja Viivi keskityttiin lähinnä karkki- ja lelupuoliin.

Söpöimmät mini-Niket ikinä!


Isopieni murunen, 1v 10kk.

Ennen kotimatkaa pysähdyttiin vielä Kamppiin tapaamaan paria muuta syyskuista ja heidän ihania mammojaan! :) Oli niin huippua. Väsyneenä mutta onnellisena lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Pienen lapsen kanssa reissu ei ehkä ollut rentouttavin mahdollinen mutta haluttiin nimenomaan ottaa Viivi mukaan. Täytyyhän sitä pienenkin päästä lomalla reissuun! :) Lisättäköön, että onneksi lähdettiin reissuun juuri tuona ajankohtana. Muutama raskausviikko pidemmällä ei olisi ollut sitäkään vertaa nautinto reissata.

Heippa Helsinki!