keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Vauvavuosi taputeltu!

Niin se vaan on Viivin vauvavuosi ohitse! Jos ihan tarkkoja ollaan niin sehän on ollut ohi jo viikon ja 2 päivää koska neidillä tuli virallisesti 1-vuotta mittariin maanantaina 12.9 :) Vuosi on mennyt kyllä tooooodella, todella nopeasti. Vastahan me päästiin sairaalasta kotiin enkä minä meinannut millään malttaa nukkua ekana yönä kun olisin vaan halunnut ihastella pinnasängyssä tuhisevaa myttyä ja itkeä onnesta.

Ihan ensimmäiset viikot kotona meni vähän sumussa ja totutellen uuteen elämäntilanteeseen. Sitten 3 viikon iässä meille tuli viikon sairaalareissu kun Viivillä todettiin vatsaportin ahtauma ja pieni muru joutui leikkaukseen. Vaiva oli kuitenkin onneksi hoidettavissa pienellä päiväkirurgisella leikkauksella ja Viivi toipui operaatiosta todella nopeasti :) Reissu oli kuitenkin henkisesti äärimmäisen rankka uunituoreille vanhemmille, varsinkin rajun babybluesin kanssa painiskelevalle äidille. Tapaus palailee aina silloin tällöin kummittelemaan mieleeni enkä edelleenkään oikein kestä katsoa sairaalasta otettuja kuvia. Halusin kuitenkin ottaa sillon kuvia, tänäkin päivänä ne muistuttavat kuinka kiitollinen omasta terveestä lapsesta saakaan olla.

Pian Viiville tulikin jo 4kk ikää ja tyttö oppi vihdoinkin kääntymään selältä vatsalleen :) Kuukausi meni harjotellessa käännöstä toisen kyljen kautta ja pian päästiin jo vatsalta takaisin selälleen ihan itse. Sitten alettiin reenata istumista, sitten ryömimistä, konttaamista, tukea vasten seisomista ja kävelemistä, ilman tukea seisomista ja pian sen perään tulikin jo ensiaskeleet. Ensiaskeleista ei mennyt montaa päivää kun neiti otti ja lähti kävelemään ihan tosissaan, ikää oli tuolloin huimat 10kk :) Työni puolesta olen saanut päivittäin seurata pienten ihmisten kehitystä mutta oman lapsen kehityksen seuraaminen lähestulkoon 24/7 on jotakin todella ihmeellistä! 

5kk ikäinen (muru)pullaposki !           

Vauvavuoden aikana luin jostakin todella paikkaansa pitävän lauseen; nainen on siihen asti vapaa arvosteluista kunnes hänestä tulee äiti. Minä itse olen onneksi päässyt ihmeen vähällä arvostelulla ja tuomitsemisella mutta naisten ja äitien keskuudessa nämä asiat ovat valitettavan yleisiä. En väitä ettenkö olisi joskus itsekin ihmetellyt toisen äidin tapaa tehdä jotain asiaa mutta kuka minä olen tuomitsemaan? En ikimaailmassa voisi tuomita sen perusteella mitä nään kun en tiedä heidän taustojaan enkä syitä tekojen takana. Aina voi ihmetellä ja päivitellä omassa kotona ihan vaikka ääneen mutta täytyy vaan luottaa siihen, että jokainen vanhempi toimii ajatellen oman lapsensa parasta :) Vanhemmat ovat kuitenkin oman lapsensa parhaita asiantuntijoita, paino sanalla oman ;)

Nykypäivänä esimerkiksi Facebookissa on mammaryhmiä vaikka mihinkä lähtöön, itsekin kuulun ainakin kolmeen. Nämä ryhmät ovat parhaimmillaan äärettömän tärkeitä kanavia varsinkin meille ensikertalaisille vertaistukeen ja neuvojen saamiseen asiaan kuin asiaan. Monesti Facebookissa niin kuin elämässä yleensäkin naiset tuppaavat liittoutumaan joukolla "heikompaa" vastaan ja olemaan todella kärkkäitä mielipiteidensä kanssa. Myös joukkolynkkaus sekä järjetön draama ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ryhmien vallitsevia teemoja. Joko olen osannut karsia jyvät niin sanotusti akanoista tai sitten minulla on vaan käynyt tuuri, että olen löytänyt todelliset helmet mammaryhmien viidakosta :) Parhaimmillaan ryhmään voi kirjottaa oikeastaan mitä tahansa mikä ei ole lapsen hyvinvoinnin vastaista eikä kukaan naura, ilku tai käyttäydy muuten vaan ala-arvoisesti. Näissä hyvissä ryhmissä ryhmähenki on katossa ja jokaista autetaan parhaamme mukaan, olipa kyse mistä tahansa asiasta. Autetaan niitä joilla on elämässä vaikeuksia, niitä joilla tapahtuu odottamattomia vastoinkäymisiä, niitä joilla on kysyttävää ja niitä joilla on muuten vaan murheita. Näissä ryhmissä saa kysyä tyhmiä vaikka oikeasti yksikään kysymys ei ole tyhmä. Näihin ryhmiin voit jakaa tiedon kun lapsi ottaa ensiaskeleet, tekee pissin pottaan, sanoo ekan kerran "äiti", itkee kaikki yöt läpeensä, viskelee ruoat lattialle tai on muuten vaan ihana ja mahdottoman kaunis. Parhaissa ryhmissä kaikki äitikolleegat itkee sinun mukanasi onnen, surun tai huolen kyyneleitä ja tsemppaavat kun vauva-arki tuo haasteita. En ole vielä nähnyt tapausta tai kysymystä, johon ei olisi yhdessä saatu vastausta tai apua. Itse olen saanut näistä ryhmistä bonuksena läjän uusia kavereita ja jopa yhden sydänystävän :)

Niin ihana, että ihan itkettää. Onneksi kaikki äiti-ihmiset ymmärtää.

Onko äitiys sitten muuttanut minua ihmisenä? On se. Väittäisin, että vanhemmuus muuttaa sekä äitiä että isää. En kuitenkaan koe, että olisin joutunut luopumaan mistään lapsen myötä. Me ollaan Villen kanssa aina viihdytty kotona oman köörin voimin ja esimerkiksi baareissa juoksentelu ja bilettäminen alkoivat menettää kirkkainta hohtoaan jo ennen raskaaksi tulemista. Siihen päälle me molemmat ollaan todella perhekeskeisiä ihmisiä, oma lapsi tuntuu lähinnä lottovoitolta :) Mielestäni olen nykyään ainakin avoimempi ja herkempi kun ennen. Kuten kaikki muutkin äidit, pyrin olemaan se maailman paras äiti omalle lapselleni.
 Minä olen aina tiennyt haluavani äidiksi jossain vaiheessa elämää ja työskentely lasten kanssa on aina vaan vahvistanut sitä tunnetta. Viimeksi eilen taisin ääneen sanoa, että mitä ihmettä me ollaan puuhattu päivät pitkät (töitä lukuunottamatta) ennen Viiviä.

Äitiyteen ja vanhemmuuteen kasvaa lapsen mukana. Aina tasaisin väliajoin olen edelleen ihan totaalisen pihalla siitä mitä pitäisi tehdä tai miten pitäisi toimia. Kaikesta onneksi selviää! Äitinä ja isinä toimiminen on tiimityötä joten tässä kohtaa on varmaan hyvä hetki lausua kiitos meidän isimiehelle. Helppoa ei ole ollut mutta luulen, että se kuuluu kuvioon ;) Tästä on hyvä jatkaa yhdessä pienenä perheenä, taaperon vanhempina.

torstai 8. syyskuuta 2016

Vaihtelu virkistää!

Olen jo tovin haaveillut eri värisistä hiuksista. Minulla on ollut mustat hiukset... Varmaan ainakin 10 vuotta ellei pidempäänkin! Pyörittelin asiaa pitkään mielessäni ja vihdoin joskus tuossa keväällä puin kerrankin ajatukseni sanoiksi. Jostain kumman syystä punainen väri tuntui "siltä oikealta", muita vaihtoehtoja en oikeastaan edes miettinyt :P Aikani Googlailtuani löysin juuri sellaisen punaisen minkä itsellenikin halusin! Otin pikaisesti yhteyttä kaveriini Riikkaan joka on kampaaja ja hoitanut minun hiusten leikkaamisen jo moooonta monituista vuotta. Varovasti kysyin, että onko mustasta edes mahdollista saada punaista ja kuinka iso työ siinä olisi. Kun Riikka sanoi sen olevan mahdollista ja koska minulla on 101% luotto häneen, aloin tosissani innostua!

Heinäkuussa koitti syntymäpäiväni. Ville kertoi, että hänen lahjansa on maksaa kampaajareissu jossa saan teetättää ihan mitä tahdon! Haave punaisista hiuksista heräsi jälleen :) Ajattelin malttaa odottaa syksymmälle jotta väri ei kärsisi enää auringosta. Muutaman kerran kerkesin tulla toisiin ajatuksiin mutta sitten taoin päähäni, että ainahan siihen mustaan pääsisi takaisin jos tulisikin katumapäälle. Sen lisäksi ehkäpä olikin jo aika hankkia vähän uutta ilmettä ;)

6,5 tuntia, pari kuppia kahvia, voileipä ja muutama pala Wiener nougata se vaati mutta sain täsmälleen sitä mitä lähdin hakemaan! Että voi ihminen olla onnellinen :)

Palvelu pelasi ensiluokkaisesti !



Hihhei !

Itse räpelletyt letitkin näyttää kivemmalta uudessa tukassa :)

Riikka on kyllä niin rautainen ammattilainen, ei ole koskaan tarvinnut lähteä tyytymättömänä pois! Lämpimästi suosittelen Papeetea :)