lauantai 22. heinäkuuta 2017

Lomareissulla

Meidän poppoo kävi reilu viikko sitten kesälomareissulla Helsingissä ja Tallinnassa! Meidän piti siirtää reissua noin viikolla koiranhoitohommien takia, toisaalta ihan hyvä koska tuolloin alkuperäisenä ajankohtana mulla oli liitoskivut pahimmillaan...

Päädyttiin lähtemään reissuun jo sunnuntaina vähän extempore koska satuttiin saamaan Miina jo hyvissä ajoin hoitoon :) Starttailtiin pikkuhiljaa aamupalan ja viime hetken pakkaamisen jälkeen matkaan sillä idealla, että Viivi saisi sitten pikimmiten ruveta unille autossa. Viivi sattuikin heräämään sopivasti vähän normaalia aikaisemmin ja nukahtikin sitten nopeasti kun pistäydyttiin vielä kaupasta matkaeväät :) 

Pysähdyttiin tuttuun tapaan Kuortin ABC:llä pissi- ja ruokatauolle. Apsilla on iso leikkipaikka joten Viivikin pääsi kunnolla jaloittelemaan. Anna Puu sattui meidän kanssa yhtäaikaa jonoon! Meitsi kunnon julkkisbongarina tietty huomasin jo heti ovesta sisään päästyäni Egotrippi-yhtyeestä tutun Knipin ja lyhyellä matikalla päättelin jonkun muunkin muusikon olevan myöskin paikan päällä :) Anna oli ihan yhtä kaunis meikittömänä siviilinä kuin vaikkapa viimeisen päälle laitettuna telkkarissa ja paljon lyhyempi kun mitä olin jostain syystä kuvitellut! Ja koska olen utelias luonne, Googlettelin aikani ja tulin siihen tulokseen, että Anna bändeineen oli tulossa Kainuun Musiikkijuhlilta kohti Helsinkiä Narinkkatorille keikalle ;)

Majoituimme Helsingin päässä Sokos hotelli Pasilassa. Hotellissa oli todella mukava henkilökunta ja pienin majoittuja oli ihanasti huomiotu koko reissun ajan :) Hotelli oli siisti, suhteellisen lyhyen välimatkan päässä kaikesta äksönistä ja aamupalakin oli varsin bueno!

Viivi tarttui samantien luuriin ja kokeneemmankin reissaajan tavoin koitti soitella respan tädille.
Häshtäg LOMA.

Oltiin sen verran hyvissä ajoin kerrankin ensimmäisessä kohteessa, että päätettiin nopean siistiytymisen jälkeen lähteä vielä käymään Korkeasaaressa. Jostain ihmeen syystä en ole itse päässyt koskaan aiemmin Korkeasaaressa käymään joten ainakin kahdelle kolmesta reissu oli ensimmäinen laatuaan :)
Tiedostin jo etukäteen, että luvassa on paljon kävelyä. Hymy hyytyi entisestään kun Ville ohimennen kertoi, että parkkipaikalta pitäisi kävellä vielä melkoinen matka ennen kuin päästäisiin koko paikkaan. Kivasti sattui vielä oikein lämmin päivä tälle mammalle lyllertää... No mutta, hitaasti mutta varmasti on tässä viime aikoina ollut muutenkin liikkumiseeni käypä lausahdus! Onneksi sain työkaveriltani ennen reissua lainaan raskausajalle tarkoitetun tukivyön, ilman sitä ei tule matkojen kävelystä enää oikein mitään.  Onneksi eläintarhassa oli paljon penkkejä ja jätskikioskeja joilla huilia :)


Matkamuistoksi tiikeri check!

Lämpimän sään takia suurin osa eläimistä pysytteli harmillisesti piilossa, onneksi tärkein tuli kuitenkin nähtyä!


 



Tosiaan valtaosa eläimistä pysytteli piilossa varjoissa päiväunilla meidän kierroksen aikaan :/ Lopulta tultiin siihen tulokseen, että kierrellään katsomassa vaan ne eläimet jotka suuremmalla todennäköisyydellä olisivat esillä. Vielä hetki siitä eteenpäin ehdotin, että jos kierreltäisiin vaan katsomassa ne eläimet joita oikeasti olisi kiva nähdä :D Alkoi meinaan jalat turvota ja kroppa muutenkin ilmoitella levon tarpeesta. 
Ikuisuudelta tuntuneen kävelymatkan jälkeen päästiin vihdoinkin takaisin autolle. Matkan aikana kerkesimme pohtia päivällis / iltapala-asioita, ruuan ystäviä kun ollaan :) Kun kotikaupungin ulkopuolella reissaa, on mukava syödä vähän muidenkin kun Mäkkäreiden evästä. Nopeahkon tuumaustauon jälkeen navigoitiin tiemme Helsingin ytimeen Friends And Burgersiin ja voin sanoa että oli kaiken vaivan väärti! Omnom :) Viivikin mussutti tyytyväisenä hotellilla burgeriaan.

Kiitos sinulle joka keksit take awayn.

Kevyen iltapalan jälkeen massut täynnä burgeria oli ihana heittäytyä suihkunraikkaana hotellin sänkyihin peitto- ja tyynykasaan!

Seuraavana aamuna suunnattiin aamupalalle. Kerrankin aikataulut antoivat myöden ja saatiin mukavan leppoisaan tahtiin syödä rauhassa ja pakkailla tavarat ennen kun oli aika kääntää nessut kohti Länsiterminaalia. Meitä oltiin etukäteen varoiteltu, että satamassa on nykyään ruuhkaisaa ja että kannattaa varata lähtöselvityksiin yms. siirtymisiin kunnolla aikaa. En tiedä vaikuttiko asiaan se, että matkustettiin arkipäivänä mutta ihan kaikessa rauhassa saatiin kiireettä hoitaa hommat kuntoon :) Hyvin jäi aikaa istuskella ja vaihdella kakkavaippoja ennen botskiin pääsemistä. 

Luojalle kiitos laivan isosta leikkinurkkauksesta! Kiitos myös ymmärtäväiselle isimiehelle joka kantoi minulle kahvia koittaessani saada kenkiä pois jalasta. Kiitos myös kaikille kanssamatkustajille sympaattisista katseista... :D Ylitys sujui leppoisissa merkeissä vuoroin leikkipaikalla istuskellen ja vuoroin shoppaillessa.

Pienen navigointi / kommunikaatiokatkoksen jälkeen pääsimme vihdoin Tallinnan päässä hotellille! Majoituimme Tallink Spa & Conference-nimisessä hotellissa joka oli sekin oikein viihtyisä :) Hotellissa oli oma pieni kylpylä jota päästiin testaamaan seuraavana päivänä.

Pakollinen reissupeiliselfie aka reissupötsi.





Eka ilta meni käppäillessä vanhassa kaupungissa. Käytiin syömässä ja vaan katsastelemassa paikkoja :)

Viivi ja "muodonvuoksi-laastari" koska äiti laastaroi varpaitaan.









Käväistiin nopsaan myös Viru-keskuksessa. Oltiin vaan sen verran myöhään liikenteessä, että shoppailut jäi lyhyeksi kun alkoi kaupat mennä pikkuhiljaa kiinni. Napattiin paikallisesta Ärrältä vettä ja namia mukaan hotellille.

Tiistaina käytiin tosiaan testaamassa hotellin kylpylä koko perheen voimin. Meillä oli suuria ennakkoluuloja mutta vain ja ainoastaan sen takia, että pikkuneiti ei tykkää käydä kotona edes suihkussa saati juuri muutenkaan pesulla. Asennoiduttiin siis siihen, että huutohan siellä tulee ja pikainen kastautuminen. Kuten lapsilla on tapana, Viivi yllätti meidät aivan täysin! Suihkusta V ei silläkään suunnalla maailmaa välittänyt mutta oli aivan innoissaan lasten altaassa :) Siellä hyppi menemään ja niin rohkeasti asteli poreittenkin sekaan kun semmosia välillä lasten altaaseen ilmestyi.  Huikea pikkumuija! 
Uinnin jälkeen lähdettiin massut kurnien etsimään ruokaa. Onneksi hotellin alakerrassa samassa rakennuksessa oli pieni ravintola ja kävipä ilmi että sieltäkin saa burgereita oikein viimeisen päälle! Kylläisenä oli hyvä koko köörin käydä päiväunille :) 


Päikkäreiden jälkeen hypättiin taksiin ja suunnistettiin yhteen Tallinnan suurimmista ellei suurimpaan ostoskeskuseen, Ulemisteen. Loppupäivä meni siellä kierrellessä ja yllättäen syödessä :P

Huikea BabyBack Ribs & BBQ ravintola. ISO peukku tälle paikalle!



Matka takaisin Suomen puolelle sujui hyvin pitkälti samoissa merkeissä kuin matka toiseenkin suuntaan :) Tällä kertaa shoppailtiin kotiinviemisiä ja tuliaisia, minä ja Viivi keskityttiin lähinnä karkki- ja lelupuoliin.

Söpöimmät mini-Niket ikinä!


Isopieni murunen, 1v 10kk.

Ennen kotimatkaa pysähdyttiin vielä Kamppiin tapaamaan paria muuta syyskuista ja heidän ihania mammojaan! :) Oli niin huippua. Väsyneenä mutta onnellisena lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Pienen lapsen kanssa reissu ei ehkä ollut rentouttavin mahdollinen mutta haluttiin nimenomaan ottaa Viivi mukaan. Täytyyhän sitä pienenkin päästä lomalla reissuun! :) Lisättäköön, että onneksi lähdettiin reissuun juuri tuona ajankohtana. Muutama raskausviikko pidemmällä ei olisi ollut sitäkään vertaa nautinto reissata.

Heippa Helsinki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti